Oulun Kanakoirakerhon kesän 2024 toimintoja

Toukokuussa aloitellaan läpi kesän vedettävät maanantain toko-treenit yhteistreenien hengessä: pennut/nuoret klo 18-19 ja muut klo 19-20. Toko-treenit pidetään Heikinharjun kentällä Oulussa. Nuorempien kanssa treenaillaan toiveiden mukaan, kanakoirille tärkeiden oppien parissa. Vanhempien koirien kanssa treenaillaan SSK:n tottelevaisuuskokeen sääntöjen mukaisia liikkeitä, ja koulutustoimikunta järjestää kesän päätteeksi leikkimieliset tottelevaisuuskipailut!

Vesien lämmetessä (touko-kesäkuun vaihteen aikoihin) starttaavat lisäksi viikoittaiset vesi- ja jälkityötreenit. Kesäkaudelle on suunniteltu myös erikoistreenejä sekä vierailevia vetäjiä, mm. suosiossa olleet ylituomarin vetämät vesi- ja jälkityötreenit.

Jokainen treenikerta tarkempine tietoineen ilmoitetaan OKK:n Facebook-sivulla erikseen. Mikäli et ole Facebookissa, voit pyytää kerhon sihteeriltä (honkanen.mona@gmail.com) Whatsapp-ryhmään liittämistä.

Kesän yhteistreenit ovat tarkoitettu OKK:n jäsenille ja koirat treenaavat aina omistajan vastuulla. Koirien tulee olla rokotettuja, eikä juoksuisen nartun kanssa ole soveliasta tulla treeneihin. Yhteistreeneissä on vetovastuussa koulutustoimikunnan jäseniä, mutta treenit viedään läpi yhteistreenien hengessä; yhdessä ratkaisuja etsien.

Myös ammuntapäiviä on suunniteltu kesäkaudelle, niistä tiedotetaan erikseen.